What it's like to sing the blues

Viimeisestä onnettomasta rakastumisestani onkin vierähtänyt aikaa. Tämä tuntuu melkein kotiin paluulta. Pääsen taas harjoittamaan reipasta itseni hajoittamista ja seinään tuijottelua. Taidan siis olla rakastunut. Ja idiootti. Putron realistinen melankolia puree. Puolitoista viikkoa sitten oli se viimeinen apparointini. Leiri meni todella hyvin, mitään todellisia ongelmia ei tullut vastaan. Alan pikku hiljaa suhtautua aika skeptisesti kaikkiin niihin kauhukuviin, joita koulutuksissa aina maalaillaan. Suurin osa leiriläisistä on kuitenkin aina oikeasti fiksua ja yhteistyökykyistä porukkaa. Tästä leiristä tuli muutenkin minulle merkityksellisin ja läheisin apparileireistäni. En tiedä, mistä moinen johtuu, mutta jotenkin haluni olla leirin tyyppien kanssa tekemisissä on paljon vahvempi kuin parina viime vuonna. Kovasti väsäämme jo tapaamista, varmaankin syyskuun alkupuolelle.Tampereella on kovin hauskaa taas. Toissapäivänä pelasimme pienellä porukalla pesistä ja uiskentelimme alasti kentän viereissä. Julialta perimäni irstailuhäntä näytteli keskeistä osaa illan yleisessä ilonpidossa, mm. pinkoessani vain siihen pukeutuneena ympäri kenttää Simo ja pesäpallomailantynkä perässäni.Helsingissäkin kävin pyörimässä ja immeisiä näkemässä, kerrankin ajan kanssa. Reissu oli erittäin jees. Eräänlaiseksi huippukohdaksi voisi nostaa maanantain, jolloin näimme pitkästä aikaa Venlan kanssa ja juttelimme asioista. Sitten menimme Jannen luo syömään. Tilanne oli ehkä hitusen koominen minun ja Jannen laittaessa ruokaa hikisinä ja paidattomina ja Venlan istuskellessa keittiöjakkaralla näytöstä katsellen. Jälkiruoaksi Janne iski pöytään säkillisen suklaata, marmeladia ja lakritsaa. Oli ajanut Porvoon ohi.Sain sossuun ajan vasta 19. päivä. Siihen asti pitää pärjätä viidentoista euron budjetilla. Eipä kai tuo mahdotonta ole, ja onhan dyykkaus keksitty.

Lappi-nostalgia

Rollo-Cityssä taas. Tämä on itseasiassa vaihteeksi varsin tervetullutta. Kun saavuin kaupunkiin pari päivää sitten, ajattelin, että tämähän on ihan kaunis kaupunki. Näinköhän aika kultaa muistot. Takana on viikko festaritalkoilua Sodankylässä. Pari viimeistä päivää olivat vähän rankkoja, kun piti purkaa koko homma, mutta sitä ennen työpäivät olivat naurettavan kevyitä. Olin siis iskuryhmässä/järjestelyissä, lähinnä kannoin asioita paikasta toiseen. Tutustuin/kaverustuin ihmisten kanssa nopeasti, sosiaalinen eläin kun olen. Leffoja katsoin varmaan ainakin kymmenen viikon aikana; ilmaiset leffat kuuluvat talkoolaisten luontoisetuihin. Monta älyttömän hyvää leffaa ja pari keskinkertaista. Nyt pitäisi ostaa jostain screeni ja videotykki, ja kaikki ne elokuvat dvd:inä. Sitten näyttäisin tovereilleni. Talkooihmisten etuihin kuuluivat myös halvemmat juomat festariklubilla sekä ilmaiset juomat staff-bileissä, joita viikon aikana järjestettiin kahdet. Viimeisen illan staff-bileet olivat huiput. Paikka oli idyllinen uiton pirtti joen rannalla, varustettuna suihkuilla ja parhaalla saunalla ikinä. Saunoin vissiin kolme tuntia putkeen. Ja uin kai jotain seitsemän kertaa. Ja kiskoin koko ajan ilmaista kaljaa.... Muistan laulaneeni suuren ihmisjoukon kanssa Leevi & The Leavingsin biisejä todella kovaa. Ennen paikalta lähtöä muistan myös oksentaneeni pari kertaa. Piru periköön ilmaiset viinat. Kontrolli pettää aina kun en joudu maksamaan itse. Aamulla minua tervehti elämäni ensimmäinen krapula. Tietyt tahot lienevät tästä tiedosta ilahtuneita, sikäli kun ovat jaksaneet lukea tänne asti.Liftasin Rovaniemelle. Isä laittoin heti hommiin. Eikä siinä mitään, talon maalaus on aika kivaa touhua. Ai niin. Tein päälleni yhden asian. Tai oikeastaan isä teki, minä vain tein päätöksen. Enpä kerro:)